Kirjoittaminen on minulle luontainen tapa ajatella. Kuunteleminen taas parasta mitä kuvitella saattaa. Viime aikoina yksi keskeisimmisä aiheistani ovat olleet vankilat. Syksyllä 2018 matkustin Berliiniin uuden projektin pariin.
Radio, televisio, lehdet ja internet – muoto vaihtelee tarinan mukaan.
Kuulumisia Berliinistä: Helsingin Sanomain Säätiön stipendiblogi
HS-Säätiön tutkielma ja loppuraportti
***
Koulutusrahasto KOURA jakoi KOURA-palkinnot ja kunniamaininnat kuudessa sarjassa vuoden 2018 parhaille televisio-, radio- ja verkkosisällöille. Tekemäni radiosarja Huutoja kiven sisästä sai kunniamaininnan.
***
Olen saanut kannustepalkkion tekemästäni naisvankikokonaisuudesta. Suunnittelin ja toteutin uuteen itsenäisen audion muotoon journalistisen toteutuksen nk. pyöröovivangeista. Journalistisena muotona toteutus on aluetoiminnan tasolla varsin uusi. Toteutus oli onnistunut myös yleisölukujen näkökulmasta.